torstai 2. toukokuuta 2013

ISO -arvo & Aukko

ISO-ARVO

Kertoo kennon herkkyyden.
Mitä suurempi arvo, sitä vähemmän valoa kamera tarvitsee kuvan muodostamiseksi. Parhaaseen kuvanlaatuun päästään pienellä arvolla, koska ISO-arvon kasvattaminen kasvattaa myös kuvassa esiintyvää kohinaa ja jossain vaiheessa kuvanlaatu huononee jo niin paljon, etteivät kuvat ole enää käyttökelpoisia. Korkein käytännöllinen ISO-arvo riippuu aina kamerasta ja sen kohinanpoisto-ominaisuuksista.
Nostamalla ISO-arvoa voidaan kameran valotusaikaa lyhentää terävän kuvan takaamiseksi esimerkiksi hämärässä kuvattaessa silloin, kun kohde liikkuu, eikä voida käyttää kamerajalkaa tai salamaa ei voida taikka haluta käyttää.
Filmin tai kennon herkkyydellä tarkoitetaan sen valon vastaanottokykyä. Pienellä herkkyydellä valoa tarvitaan enemmän, mutta kuvan tarkkuus paranee. Suurella herkkyydellä voidaan kuvata hämärämmässä mutta ns. kohina lisääntyy. Herkkyyttä merkitään useimmiten ns. ISO-luvulla. Tyypillisiä arvoja ovat 50, 100, 200, 400, 800.
Kohinalla tai rakeisuudella tarkoitetaan sitä,
että kuvassa näkyy eräänlaista lumisadetta
- pikselien värit vaihtelevat tasaisessakin väripinnassa.


AUKKO

Syväterävyysalueella tarkoitetaan valokuvauksessa syvyyssuuntaista aluetta, jossa kohteet ovat kunnolla tarkentuneita. Aukon arvolla voi valita kuinka suureksi syväterävyysalue muodostuu; syväterävyysalue on sitä lyhyempi mikä suuremmaksi aukon arvo laitetaan. Vastaavasti pientä aukkoarvo käytettäessä syväterävyysalue on suurempi.

Aukon säätäminen eri kameroissa on eri kohdassa, ja säätäminen on erinlaista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti